On lottovoitto syntyä Suomeen. Mielestäni on myös lottovoitto syntyä Haminaan, jonka ympyräkadut ovat vertaansa vailla, jonka pienen kaupungin yhteisöllisyys luo turvallisen ympäristön elää kaikille, ja jota ympäröivä luonto saa mielen rauhoittumaan.
Uusia lottovoittajia syntyy koko ajan. Vaikkei tilastokeskuksen ikärakenteen kehityksen ennusteet luokaan kovin luottavaista kuvaa syntyvyydelle, kertoo neuvoloiden arkipäivä toista. Äitiysneuvolapalveluiden käyttömäärät vain kasvavat, suunniteltu terveydenhoitajan toimi tulee tarpeeseen. Tämä on positiivinen merkki kaupunkimme elinvoiman noususta. Taantuma on koetellut viime vuosina rankalla kädellä, ja pitää edelleen otteessaan. Usein tuhojen jäljiltä on voinut vain yrittää helpottaa tilannetta ilman että resurssit olisivat riittäneet täyteen tilanteen korjaukseen. Työllisyys nousee nyt hitaasti, mutta työpaikat edelleen vähenevät. Jopa valtio ja kunnat pyrkivät työpaikkojen vähentämiseen, vaikka se valtionvarainministeriön raportissa koetaan riskinä. Uusia toimijoita todella kaivataan tuomaan työpaikkoja, ja odotukset elinkeinotoimeen, ja sen uudelle johtajalle ovat kovat.
Jotta saamme pitää nämä pienet tulevaisuuden toivot kaupungissamme, ja jotta meillä on jotain mitä heidän käsiinsä jättää, on todella toimittava. Kaupungin taloussuunnitelmassa on ansiokkaasti jaettu vähästä tasapuolisesti. Tiukkoina aikoina ei ole antaa kenellekään paljoa, mutta vähästä on saatu riittämään moneen, vaikka ainahan kriittisiäkin rahareikiä on jäänyt suunnitelmakauden ulkopuolelle. Erityisesti perusturvan mahduttaminen tiukkoihin budjettiraameihin herättää kunnioitusta. Perusturva tuo tukijalan koko kaupungillemme, eikä mahtuminen noihin annettuihin tiukkoihin raameihin varmasti ole ollut helppoa.
Mutta tärkeitä ei ole kaupungissamme ainoastaan nuo kaikista pienimmät vaan joka ikäluokka vauvasta vaariin ansaitsee saada parasta kaupungiltamme. Pienten päiväkotilasten määrä kasvaa syntyvyyden myötä, ja paineet etenkin pienimpien lasten hoitoon pysyvät ennallaan. Asutusta lisätään itäisellä alueella Nopasenmäelle ja Vilniemeen, mutta itäisen alueen päivähoitoratkaisut eivät talousarviossa näy. Mikä on Itäristin ja Ruotsinkylän päiväkodin kohtalo? Jääkö Tallinmäelle kaavoitetun päiväkodin tontti edelleen tyhjäksi? Onneksi lapsiperhepalveluissa on otettu ennaltaehkäisevä näkökulma tuloskorttiin asti, joten sen toteutumista voidaan todella seurata. Kiitoksen ansaitsee myös maahanmuuttajaperheisiin panostaminen. Tehokas kotoutus on ennaltaehkäisyä parhaimmillaan, ja maksaa varmasti itsensä takaisin tulevaisuudessa!
On upeaa, miten koulujen määrä on saatu pidettyä nykyisessä, ja kuinka luokkakoot ovat säilyneet pieninä. Aina on parannettavaa, vieläkin yhdessä 2. luokkalaisten ryhmässä on 23, ja yhdessä 4. luokkalaisten ryhmässä 28, jotka ovat todella isoja ryhmäkokoja. Parannusta olisi myös koulujen tilassa, joista mm. Keskuskoulun remontin olisi aika muuttua suunnitelmasta toteutusvaiheeseen. Toivokaamme rahoituksen siihen pian löytyvän.
Sosiaalitoimi on aktiivisilla työvoimapoliittisilla toimenpiteillään saanut toimeentulotuenmenoja alas. Nämä toimet eivät varmaankaan jää ainoastaan euroiksi paperille vaan myös mahdollistavat työllistymistä jatkossakin ja ehkäisevät syrjäytymistä, kuten myös suunniteltu aikuisten työpaja tulee tekemään. Sosiaalitoimen ennaltaehkäisevät toimet taantuman tuoman kaaoksen keskellä ovat vähintäänkin ihailtavia, sillä paineet ovat kovat, ja ihmisten hätä suuri siinä vaiheessa kun sosiaalitoimen puoleen käännytään. Kehittämistyö tuossa tilanteessa ei ole itsestäänselvyys. Nämä yhdessä terveydenhuollon matalankynnyksen palvelujen kanssa luovat turvaverkon heille jotka ovat vaarassa pudota. Turvaverkon luomisessa ja syrjäytymisen ennaltaehkäisyssä on tärkeänä tekijänä myös nuorisotoimen ennaltaehkäisevä nuorisotyö, etenkin etsivä nuorisotyö, joka toivottavasti on tullut jäädäkseen kaupunkiimme.
Kaupunki toimii omalla esimerkillään työhyvinvoinninkehittäjänä. Työurien pidetessä on tärkeää pitää työntekijöistä huolta. Tämä näkyy kautta linjan joka tulosalueella, niin sivistystoimessa opettajien ammattitaidon kehittämisessä, kuin servisiin siivoajien työergonomiaan puuttumisessa.
Mutta ei meillä tätä komeaa kaupunkia olisi ilman heitä, jotka tämän ovat rakentaneet; väestön ikääntynein osuus lisääntyy. Suunnitelmakauden aikana paljon hoivaa tarvitseva ikäryhmä kasvaa 26 %. Tämä edellyttää jatkuvia suunnitelmia palvelurakenteen saamiseksi asianmukaiseen kuntoon. On hyvä, että vanhustyöhön on suunnitelmavuosille budjetoitu palkkamenojen kasvuun vähän enemmän kuin muille tulosalueille. Nähtäväksi jää, riittääkö se. Intervallipaikkojen lisääminen, sekä hoiva-asumiseen ja kuntouttavaan hoivatyöhön panostus näkyvät tässä taloussuunnitelmassa positiivisena asiana niin iäkkäimpien elämänlaadun ylläpitäjänä, kuin myös omaishoitajien, joiden määrä lisääntyy yhteiskunnassamme jatkuvasti. Toivottavaa on, että heidät yhä enenevissä määrin huomioidaan myös taloussuunnitelmaa tehtäessä, sillä he ovat tärkeä osa yhteiskuntaamme yhtälailla kotiäitien kanssa, tehden pyyteetöntä työtä rakkaidensa eteen säästäen samalla kaupungin resursseja hoivatyössä.
Tämän kaiken jälkeen on syytä muistaa, että vaikka sosiaaliset lähtökohdat ja toivottavasti pian taloudellisetkin, ovat kaupungissamme kunnossa, pitää meillä olla jätettäväksi jälkipolvillemme muutakin kuin hienoja hoivakoteja ja kouluja. Täytyy pitää huolta siitä ainutlaatuisesta luonnosta joka ympärillämme on. Ekologisesti kestävä kehitys on kirjattu strategiaamme, ja näkyy jossain määrissä tuloskorteissa. Käytännön teot ja suunnitelmat eivät usein kuitenkaan palvele tätä.
Haluammeko todella energiayhtiömme kautta tukea Fennovoima-hanketta, joka tuo lisää ydinvoimaa? Olettehan kuulleet, että ”millään muilla mailla, kun Suomella se ei oo riskiä vailla”. Mitä kertoo kestävän kehityksen tavoitteistamme tapamme hoitaa luonto pois rahan tieltä, kuten Ruissalon pääskysille kävi, ja kuinka upealle Kärpänsuon avosuolle ympäristöineen yritetään tehdä? Jätämmekö mieluummin lapsillemme ja lapsenlapsillemme liejukuopan pilaantuneine laskujokineen kuin ainutlaatuisen avosuon ja kalaisan joen virkistyskäyttöön? Mitä ovat teknisentoimen mainitsemat merkitykseltä vähäiset maa-alueet joista luovutaan? Kuka ne määrittelee ja millä arvoilla? Kestävää kehitystä ja siihen panostamista kaivattaisiin myös hankinnoissa. Paikallisten yritysten ja yrittäjien tukeminen hankinnoissa auttaisi paitsi ilmastonmuutoksen ehkäisyssä, myös säilyttämään työpaikkoja. Paikallisuus voi olla kilpailuehto, ja se pitäisi ottaa käyttöön. Viestintä on parantamassa strategiaansa, mistä suuri kiitos. Heidän tavoitteenaan oli myös imagon kohottaminen. Järkevät kestävän kehityksen ratkaisut auttaisivat imagon kohotuksessa parhaiten, sillä olemmehan huomanneet miten päinvastainen on vaikuttanut.
Vihreän valtuustoryhmän puheenvuoro talousarviokäsittelyssä 14.12.2010