”Ei ne suuret tulot – vaan ne pienet menot”, niinhän sitä sanotaan. Sama pätee niin yksityisen ihmisen kuin kuntien ja yritystenkin talouteen. Viime aikoina on ihmisillä monesti tuntunut olevan oma napa lähinnä, eikä muisteta, että se kuntien talous on meidän kaikkien taloutta. Suuret menot maksetaan me kaikki yhdessä. Yhdessä niihin menoihin voi myös vaikuttaa – tässä muutama esimerkki:
Tiesitkö, että ”hoitaessasi” ongelmajätteet Hyötispisteelle pois kotinurkistasi pienjäteaseman sijaan lisäät heti kaupungin kuluja, ja siitä levitessään tuho voi olla laajaakin. Mitä jos lapset käyvät leikkimässä sinne hylkäämälläsi akulla? Hyötispisteet eivät ole ongelmajätteen keruu pisteitä, ei niille tarkoitettuja, eikä niille budjetoituja.
Tiesitkö, että kun aurinkoisen kesäpäivän vieton jälkeen rannalta lähtiessäsi jätät eväslaatikkosi, salaattirasiasi, kaljatölkkisi ja vanhan peittosi rannalle muiden korjattavaksi, ne eivät sieltä itsestään häivy? Puistotyöntekijöitä on mitoitettu tiettyyn paikkaan tietty määrä, eikä siinä ole otettu huomioon kymmenien ihmisten roskauksia. Oletko käynyt esim. Pitkillä hiekoilla aamulla ennen siivoojan tuloa? On silmät avaava kokemus. Moniko haluaa laskea perheensä sinne leikkimään siinä vaiheessa?
Tiesitkö, että kun pilttisi mittelevät voimiaan vääntämällä koulujen pyörätelineitä uuteen uskoon nykytaiteeksi, ja ilmaisevat itseään leikkikentän kiipeilytelineisiin maalailluilla anatomia-aiheisilla taideteoksilla, sekä riiminpätkillä, pitää jonkun nekin siivota, ja se maksaa. Ehkä senkin taiteellisuuden voisi kanavoida muuten. Tiedätkö missä muuten teidän perheen teini oli eilen illalla yhdeksältä kesää viettämässä?
Pieniä asioita. Nämä pienet asiat vaikuttavat paitsi kanssa ihmisten viihtyvyyteen, ja turvallisuuteen – myös kaupunkien ja kuntien kassaan. Kun ensi kerran suljet asialta silmäsi ja teeskentelet ettet näe – muista sulkea silmäsi myös budjettikeskustelulta, jossa jälleen kerran pohditaan kasvavia kuluja sekä niiden rahoittamista. Kun seuraavan kerran mietitään, pitääkö taas jostain vähentää, vai pitääkö kenties veroja nostaa, voi tällaiset asiat olla se viimeinen korsi joka vaakakupissa painaa.
Vietetään kesää yhdessä muista(kin) välittäen!