Tänään keskustelin kahden hometalon ostaneen kanssa, ja täytyy sanoa että tuli esiin monta asia ajota ei ollut tullut ajatelleeksi.
Aina, kun puhutaan hometaloista – puhutaan lähinnä niiden aiheuttamista terveyshaitoista, korjauksen määristä. Puhutaan mitä se on teknisesti (purkamista, kuivattamista, mittaamista, rakentamista…).Tiedetään kuinka vakavia terveyshaittoja se voi aiheutta (pahimmillaan vie työkyvyn, aiheuttaa kroonisia sairauksia..). Mutta puhutaanko tarpeeksi usein siitä mitä se aiheuttaa itse perheelle jonka kohtaloksi hometalo on osunut??
Taloudellisia ongelmia Usein asutaan toisessa talossa vuokralla kun toista remontoidaan. Vakavissa tapauksissa hometalosta ei saa viedä mitään mukana, kaikki pitää hankkia uusiksi. On kahdentalon/asunnon ylläpitokustannukset. Kyllähän myyjällä on vastuu tällaisissa tilanteissa, mutta korvauksiin päästään yleensä käsiksi vasta kun remontti on valmis, ja se vie aikaa. Vakuttukset eivät korvaa kaikkea mitä luulisi.. Omaisuusvakuutuksista ei korvata vahinkoa, joka on aiheutunut: suunnittelu-, asennus-, käsittely- tai työvirheestä, rakenne-, valmistus- tai aineviasta, korjaamiseen käytetyistä sopimattomista tai laadultaan ilmeisen heikoista osista, rakennuksen perustamis- tai rakennusvirheistä, pitkäaikaisen tapahtuman seurauksena hitaasti kehittyvistä vahingoista kuten kulumisesta, syöpymisestä, ruostumisesta, lahoamisesta tai homehtumisesta. Eli vain äkilliset yllättävät tapaukset korvataan. Huh! Kuinka moni on luottanut siihen, että ’kyllähän vakuutus sitten edes korvaa’. Mitä tuossa tilanteessa teet, kun talous ei anna myöten enää yhtään. Kun tilillä ei ole katetta kaikkiin menoihin vaikka kuinka paiskisit ylitöitä (ja milloin niitä ylitöitä tekee jos pitäisi taloakin korjata) ? Kun kaikki kulutusluotot on käytetty tappiin ja kasvavat huimaa korkoa..
Kunta ei anna toimeentulotukea tällaisissa tapauksissa. Ei ainakaan henkilöille kenen kanssa asiasta keskustelin. Mielestäni kuntien/valtion pitäisi vähintäänkin myöntää kriisitilanteissa matalakorkoista luottoa kuntalaisille jotka ovat tällaisessa tilanteessa. Kun syy ei ole itseaiheutettu, ja kun tunnelin päässä ei valoa näy. Taloudellisella tuella ehkäistäisiin myös muita ongelmia/seurauksia:
Henkinen väsymys jo pelkästään koko hometalon remontointi aiheuttaa varmasti stressiä. Terveydelliset ongelmat itsellä ja läheisillä vielä enemmän.Jos sen lisäksi vielä pitää taistella taloudellisesti mahdottomassa tilanteessa, jossa ei ole varaa edes ostaa ruokaa, tai edes hieman huonekaluja/vaatteita homehtuneiden tilalle, on ennemminkin ihme jos ei loppuunpalamista tule.
Tällaiset tapaukset pitäisi tuoda enemmän päättäjien tietoisuuteen, jotta muutoksia voidaan tehdä. Ja toivotaan, että vallassa on/tulee olemaan henkilöt jotka niitä muutoksia myös tekee!
Onko sinulla kokemuksia hometalosta ja sen seurauksista? Kerro kommenteissa, haluaisin tietää lisää!