Koulutus on suuressa uudistuksessa jossa on monta tekijä. Opetushallitus valmistelee, kansanedustajat ja / tai kuntapäättäjät päättävät ja opettajat toteuttavat. Tämä kuviohan monessa muussakin asiassa. Lopulta siitä tulee suuri hämmennyksen soppa, joka pahimmillaan saa aikaan hätäisiä lausuntoja ja toimenpiteitä tai totaalisen halvaantumisen jolloin mitään ei tapahdu,
Kuntapäättäjien pitää saada tarpeeksi perehdytystä ja puolueetontatietoa koulu- ja koulutusasioihin nyt kun ollaan suurten muutosten kanssa tekemisissä. Ensimmäisenä tulee mieleen ammatillisen koulutuksen reformi, joka on kuntien ja kuntayhtymien käsissä kun tulee käytännön toteutuksen aika. Tarvitaan asiallista tietoa, tukea, ja mahdollisuus myös käytännöntekijöille – opettajille ja kouluttajille, tulla kuulluksi.
Kuntapäättäjien tulee olla muutosjohtajia, sekä kuntapäättäjien tulee valita operatiiviseen johtoon muutosjohtajia. Lisäksi tarvitaan yhä enemmän ääntä ajamillemme arvoille, pienen ihmisen huomioonottamista, syrjäytymisen ehkäisyä. Meidän pitää pitää huolta, ettei energia ja huomio mene muutokseen niin että nuoret ja opiskelijat unohtuvat. Jos puhutaan vain irrallaan käytännöstä ei siitä seuraa mitään hyvää. Muistetaan ne opiskelijat kaikessa päätöksenteossa:Tarvitaan tarpeeksi läsnäolevia aikuisia ja ohjausta. Siksi meidän Vihreiden pitää olla koulutuksen muutoksessa mukana, ja siksi nämä ovat koulutusvaalit.
Voit katsoa puheeni puoluevaltuuskunnassa Lohjalla 11.2.2017 videolta täältä