Arjen helppous on monelle kullan arvoista ja sen tulisi olla myös kunnan toiminnassa punainen lanka koko ihmisen elinkaaren.
Kun perheeseen syntyy lapsi, tuo arkeen helppouden se, että neuvola ja terveydenhoito on lähellä ja helposti saavutettavissa. Viimeaikaisista uudistuksista pieni asia helpotti suuresti: ajan voi nykyään varata muulloinkin kuin tietyn tunnin aikana päivästä.
Varhaiskasvatuspaikkoja pitää olla riittävästi ja vanhempien pitää pystyä luottamaan laadukkaaseen hoitoon työpäivän ajaksi. Koululaisten vanhempien samoin, tietää että opetus on laadukasta ja paikalla on riittävästi aikuisia turvaamaan koulupäivän sekä pienempien iltapäivätoiminnan. Kun harrastukset saataisiin vielä koulupäivän yhteyteen ratkaisisi se monta arjen pientä haastetta ja vapauttaisi aikaa yhteiselle tekemiselle perheen kanssa. Se vaatii yhteistyötä kunnan ja yhdistysten välillä.
Mitä enemmän yrityksiä ja työpaikkoja saadaan seudulle sitä vähemmän arjesta aikaa vie työmatkat. Kun tietotekninen infra on kunnossa yhä useampi voi tehdä myös etätöitä. Laadukas ja toimiva joukkoliikenne vapauttaa oman auton käytöstä tarvittaessa tai hyvät pyöräilyverkostot auttavat yhdistämään liikkumisen työmatkoihin.
Kun läheisten hoito järjestyy luotettavasti lähellä myös ikäihmisten osalta on iso osa huolta pois ja on helpompi pitää yhteyttä yli sukupolvien.
Mitä helpommin arjen puitteet toimivat, sitä enemmän meillä on voimia yhdessä jakaa arkea, huolehtia lapsista ja nuorista sekä ottaa vastaan myös poikkeukselliset iskut. Kauniissa ympäristössä voimat palaavat ja ihmisen on hyvä olla. Se on kunnalle suurempi veto- ja pitovoima kuin mikään keinotekoinen lisä, yksinkertaisesti helppo arki.