Lisärahoitus terveyteen ja syrjäytymisen ehkäisyyn

 

Saimme tiedon, että maan hallitus kohdentaa toisessa lisäbudjetissa n. 230 milj. euron tukipaketin kulttuurille, taiteelle, liikunnalle ja tapahtuma-alalle. Tukipaketissa huomioidaan erityisesti alan moninaisuus ja työnteon erilaiset muodot, kuten keikkatyöläiset, itsensä työllistäjät, yksinyrittäjät, freelancerit ja toiminimellä toimivat. Paketista suunnataan kulttuuriin ja taiteeseen 127,36 milj. euroa, liikuntaan 18,5 milj. euroa ja tapahtuma-alalle tapahtumatakuun muodossa 85 milj. euroa.

Samalla kun uutinen julkistettiin moni huusi heti, miksi juuri kulttuuriin, miksei johonkin tärkeämpään.

Mikä sitten on tärkeämpää?

On todettu, että aktiivinen kulttuuriharrastus on yhteydessä koettuun terveyteen, hyvän elämän kokemuksiin sekä pitkään ikään. Sosiaalinen osallistuminen ja kulttuurin harrastaminen liitetään myös hyvään mielenterveyteen. Aktiivinen ja vapaaehtoinen osallistuminen kulttuuritoimintaan lisää muun muassa yhteisöllisyyttä, osallisuutta, sallivuutta ja vahvistaa luottamusta itseen ja
elämään. Tuo kuulostaa pienelle hinnalle mielenterveyden lisäämisestä. Nyt kun saamme pian yhteiskunnan taas auki normaaliin, on ihmisillä kaipuu kulttuurin ja harrastusten pariin.

Liikunta sen sijaan tuo tutkitusti monia vaikutuksia terveyteen, mitä tuskin kukaan kiistää.
Se torjuu sydän- ja verisuonisairauksia, tyypin 2 diabetesta, tuki- ja liikuntaelinsairauksia sekä
joitakin syöpätauteja. Liikunnan merkitys stressin vähenemiseen ja mielenterveyden vaikutuksiin on suuri.

Tapahtumateollisuuden mukaan alalla toimii 3200 yritystä ja lähes 200 000 työntekijää. Näissä tapahtumissa ihmiset voivat kokea kulttuurielämyksiä ja mahdollisesti myös harrastaa liikuntaa.

Näillä tuilla tuetaan siis mielenterveyttä, yhteisöllisyyttä, ihmisten elämänhallintaa parantuneet itseluottamuksen kautta, ehkäistään syrjäytymistä ja vakavia sairauksia jotka vaikuttavat ihmisten työkykyyn. Säilytetään suuren ihmisjoukon toimeentulo jotka työllistävät itsensä ja mahdollisesti myös muita. Nämä ovat vain ennaltaehkäiseviä toimia sen sijaan, että raha laitettaisiin korjaukseen (johon sitä on laitettu myös). Ennaltaehkäisy on aina edullisempaa, ja yhteiskunnan
uudelleenrakennuksessa se on yksi tärkeimmistä toimista.