Eilen julkaistussa uutisessa sanotaan, että ”Kansa haluaa lokakuun kuntavaalien kärkiteemoiksi sairaanhoidon ja vanhustenhuollon. Tämä ilmenee Helsingin Sanomien Suomen Gallupilta tilaamasta tutkimuksesta. Sen mukaan yli 90 prosenttia nostaa sairaanhoidon ja vanhusten hoidon erittäin tärkeiksi ja melko tärkeiksi. Tutkimukseen haastateltiin internetin välityksellä vajaata 1 100:aa suomalaista syyskuun alussa.”
Sittenhän olemme oikealla asialla. Haminan Vihreät nostivat esille 6 teesiä kunnallisvaaleihin. Yksi tärkeimmistä, ja itseäni eniten sydäntä lähellä, on ehdottomasti ”Peruspalvelut luovat hyvinvointia”. Haminassa puhuttaa kovasti sairaanhoito, lastenhoito, vanhustenhoito. Etenkin käynnissä olevat lomautukset lisäävät vielä keskustelua. Ratkaisu lomautuksista ei mielestäni ollut oikea, mutta jositä on enää turha vatvoa – päätös on tehty, ja toimeenpantu. On hyvä että asiasta keskustellaan, mutta käytännössä sille ei voi enää mitään – paitsi ottaa opiksi tulevaisuudessa. (Aiheesta on Marja Silvennoinen kirjoittanut hienosti blogissaan, käykää lukemassa!)
Vanhustenhuoltoon ollut meidän perhepiirissä viime aikoina syynissä. Yksi läheisistä käyttää palveluja ja siksi olen päässyt läheltä seuraamaan miten asiat Haminassa toimii. Uutinen uudesta hoivakodista Saviniemeen oli iloinen uutinen. Ilo loppui lyhyeen, kun huomasin ettei varsinaisesti uusia asukaspaikkoja tule, vaan pääosin sinne siirretään vain pienemmistä, kodinomaisista, yksiköistä uuteen suurempaan yksikköön asukkaat. Tällä hetkellä vanhuksille ei ole tarpeeksi hoitopaikkoja Haminassa, vaan niitä ostetaan ostopalveluina mm. Luumäeltä. Hienoa, että hoitopaikka järjestyy, mutta matkaa tulee n. 60km, ja se vähentää yhteydenpitoa sukulaisiin ja ystäviin. Ei kaikilla iäkkäämmillä ihmisillä ole mahdollisuutta kulkea tuota väliä kovin usein, kun ei julkisilla liikennevälineillä pääse esim.Luumäen kirkonkylälle ollenkaan Haminasta. Vaikka hoidon laatu on erinomaista, on pitkän välimatkan sosiaaliset vaikutukset myös otettava huomioon.
Paras vaihtoehtohan olisi jos vanhukset voisivat asua kotonaan mahdollisimman pitkään. Mutta aina se ei ole mahdollista. Muistihäiriöinen yksinasuva on riski itselleen. Mikään hälyytysjärjestelmä ei pidättele, eikä kukaan omainen voi edes yhdessä kaupungin kotipalvelun kanssa vahtia 24/7. Vaikka kotihoitoa onneksi uusissa suunnitelmissa aiotaan vahvistaa ja samalla madaltaa perinteisen kotipalvelun ja kotisairaanhoidon välistä työnjakoa nostaen samalla hoidon/palveluiden tehokkuutta ja intensiivisyyttä, ei kaikki pärjää kotona. Tuetusta asumisesta ollaan luopumassa, ja siirtymässä edullisempaan kotihoitoon.
Peruspalvelut ovat kuitenkin asia jossa ei pidä säästää – varmasti parempi säästökohteita olisi. Ja lopulta – kuinka paljon sitä veroprosenttia pitäisi nostaa jotta näiltä leikkauksilta vältyttäisiin? Esim. prosentin korotus veroprosentissa ei olisi kuin n. 15-30€/kk kuntalaiselle. Onko se paljon siitä mielenrauhasta, että meistä kaikista pidetään huolta?Se on pieni hinta verrattuna esim. siihen mitä helikopteri etsinnät maksaa (veromaksajat maksaa nekin). Ja voiko omaisten huolelle edes hintaa laittaa? Tuskin. Ehkä tulevaisuudessa päätetään eri tavalla Verojen korotus kuulostaa aina pahalta, mutta se on lopulta halpa hinta!