Maan hallitus on julkaissut talousarvioesityksessä, jossa on paljon asiaa, lähinnä kurjistamista ja leikkauksia. Kun puhutaan paljon nuorten pahoinvoinnista, voisi kuvitella, että asiaan pureudutaan kiireellä kaikin tavoin. Kuitenkin käytännön talousarvioesityksestä näkee, minkä arvon hallituspuolueet antavat maamme nuorisolle.
Vaikka suoraan ei leikata urheilu- ja nuorisojärjestöjen avustuksista, on nuo leikkaukset kohdennettu kuntien valtionosuuksiin (Haminassa negatiivinen, eli maksamme valtiolle). Tämän myötä kunnat eivät voi enää samoin tukea paikallisia toimijoita tai tuottaa ei-lakisääteisiä palveluita kuten kerhotoimintaa samalla tavalla. Tämä näkyy vähentyvinä harrastusmahdollisuuksina, nousevina jäsenmaksuina, keskitettyinä toimintoina eli pidempinä välimatkoina ja hankalampina aikatauluina. Pieni lisäys tulee lasten ja nuorten harrastustoimintaan koulujen loma-ajoille, mutta se on pientä verrattuna kokonaisuuteen osuviin vaikutuksiin.
Nuorisotyön määrärahat itsessään käyvät läpi juustohöylän. Vaikka koulunuorisotyön hankkeet saavat jatkoa vakiintuvana käytäntönä, se samalla asettaa kunnat hankalaan asemaan, kun se myös jää ilman korvamerkintää ja joutuu taistelemaan paikastaan muun kunnan rahoituksen kanssa.
Näissä kaikissa hallituksen säästötoimissa näkyy sama trendi: halutaan leikata näkemättä kokonaisuutta, ymmärtämättä miten yksi asia vaikuttaa toiseen.
Montako nuorta enemmän on perjantai-iltana puistossa ja torilla, kun bändikerhotoiminta joudutaan säästöjen myötä lakkauttamaan? Montako lasta joutuu jäämään pois harrastuksesta, kun perheellä ei ole varaa harrastusmaksuihin? Montako nuorta lopettaa harrastuksen, kun se siirretään edullisempiin tiloihin kauemmas julkisen liikenteen ulottumattomiin? Montako tärkeää ja turvallista aikuista poistuu lapsen ja nuoren elämästä, sellaista aikuista, joka jaksaa kohdata ja kuunnella niissäkin tilanteissa, kun omille vanhemmille ei haluta puhua? Mikä on lopullinen hintalappu, kun yksinäisyys ja syrjäytyminen lasten ja nuorten keskuudessa lisääntyy? Se ei näy nuorisotoimien taloudessa, se näkyy hyvinvointialueella vielä pitkään.
Haluaisin uskoa, että se on vain kiireestä ja paineesta johtuva virhe, ei tahallista sumutusta, jolla kunnista saadaan ne ”pahikset”, jotka joutuvat palveluista luopumaan pakon alla.
On aika kuunnella tarkemmalla korvalla ne juhlapuheet nuorten arjen turvaamisesta, rinnalla kulkemisesta, läsnä olevista aikuisista sekä tulevaisuuteen panostamisesta.