- Vaikka palveluita on tuotettu Kymenlaaksossa maakunnallisesti sosiaali- ja terveysasioissa lisääntyy palveluiden määrä uudella alueella. Samalla kun palveluverkkoa rakennetaan tulee huomioida palveluiden rajapinnat niin, ettei ongelmaksi tule väliinputoaminen.
Pelastustoimi ja ensihoito tekevät jo nyt yhteistyötä sopimuspalokuntien kanssa, jotka varsinkin haja-asutusalueella tekevät merkittävää ja ansiokasta työtä. Sopimuspalokunnat ovatkin maaseudulla nopeimmin saatavilla oleva pelastustoimi, kun varsinaiset pelastuslaitokset sijaitsevat kauempana. Kehittämistä tarvitaan edelleen vaikka tällä hetkellä kalusto ja toimitilat ovat ajan tasalla. Organisaatiossa pitää selkeästi määritellä miten rajapinnassa palvelut toteutetaan.
Eläinlääkäripalvelut jäävät edelleen kunnille ja alueellisen eläinsuojelun toiminta yhdessä sosiaalityön kanssa pitää saada toimivaksi. Esimerkiksi yksinään asuvalla on usein seuranaan kotieläin, joka omistajansa sairastuttua, voi olla vaarassa jäädä heitteille omaisten asuessa toisella paikkakunnalla. Kuinka voimme turvata että lemmikki saa hoidon eikä joudu lopetettavaksi. Hyvinvointia edistää turvallisuuden tunne siitä, että myös nelijalkaisesta perheenjäsenestä huolehditaan kriisin keskellä.
Uutta palveluverkkoa suunnitellessa moniammatillinen yhteistyö tulee järjestää siten, että tieto kulkee ja apua saa helposti. Yhden luukun periaatetta tulisi noudattaa aina kun mahdollista, sen mahdollistamiseksi tarvitaan toimivat tietoliikennejärjestelmät sekä hyvää yhteistyötä koko hyvinvointialueen verkostoiden kesken unohtamatta kolmatta ja neljättä sektoria.
Simo Haapalehto, aluevaaliehdokas (vihr), Hamina
Katja Andrejev, aluevaaliehdokas (vihr.), Hamina
julkaistu Kymen Sanomissa 4.1.2022 https://www.kymensanomat.fi/paakirjoitus-mielipide/4428273