Arvostan lähikouluja suuresti ja luovia ideoita, mutta joskus pitää vaan pysyä tehdyissä päätöksissä.
Koulussa on ensi vuonna 21 oppilasta, jotka eilen tutustuivat jo uuteen kouluun ja ovat hyvillä mielin. Opettaja on sijoitettu ensi vuodelle uuteen kouluun ja rekrytointeja ei ole tähän kouluun tietenkään enää valmisteltu. Koko maassa on pula pätevistä opettajista eikä kaksiopettajainen koulu toimi kuin vahvalla pedagogisella osaamisella.
Koulurakennus itsessään tarvitsee korjausta säilyäkseen laadukkaana ja turvallisena. Tulen edelleen äänestämään ensi viikolla jo tehdyssä päätöksessä pysymistä.
Kamalinta on sekoittaa lasten pää tässä kohtaa kun asia on hyvin muutosjohdettu.
Eikö erikoiskoulua voisi suunnitella säilyviin kouluihin kuten Pyhältöön tai Kirkkojärvelle jotka ovat maaseudun keskellä?
Olen harmissani, ettei asian kanssa ole edetty aiemmin, sillä koulu on saanut jatkoaikaa jo useaan kertaan. Oppilasmäärät ovat olleet tiedossa pitkään ja ”säilytysraja” on ollut 30 oppilasta pitkään. Toukokuussa 2019 edellinen kaupunginvaltuusto päätti Metsäkylän ja Kannusjärven ovien sulkemisesta selvästi äänin 28–15. Itsekin äänestin niin, koska palveluverkkoselvitys oli tulossa ja sen mukana lupaus läntisen kaupungin uusista kouluratkaisuista. Toivon, että valtuutetut näkisivät koko kaupungin koulutuspalveluja kehittävänä asiana eikä vain jonkin pienen kaupunginosan irrallisena seininä. Rakennus säilyy kyläläisten muissa palveluissa kyllä, mutta nyt pitää tunteiden sijaan toimia tietoon perustuen. Uskon myös koulun ammattilaisten tekemiin kuntoraportteihin ennemmin kuin kuulopuheisiin.
Laadukas pedagogiikka on turvattava tasapuolisesti jokaiselle lapselle kaupunginosasta riippumatta. Siksi kouluverkkoselvitys pitää tehdä pian ilman irrallisia ratkaisuja.