Olen syntynyt Haminassa, ja opiskelujen jälkeen tänne heti palannut. Pidän kaupunkiamme parhaana paikkana asua ja kasvaa – se oli sitä kahdeksankymmentäluvulla minulle, ja toivon, että se on nyt 2000-luvulla myös lapsilleni. Se onkin ollut yksi suurimmista syistä lähteä mukaan politiikkaan – yrittää vaikuttaa siihen, että omilla lapsillani, ja lapsenlapsillani olisi mahdollisuus kokea kaikki se sama mikä minullakin: leikkiminen metsissä ja puistoissa, uiminen Pitkillä Hiekoilla ja Vähäjärvellä, muuraimenpoiminta suolla, kävely kavereiden kanssa kaupungilla näyteikkunoita katsellen..
Ainoa keino pitää kulmakuntamme elävänä, on sen arvostaminen. Eletään globalisaation ja kansainvälistymisen aikaa, mutta mielestäni ainoa tapa säilyttää elinvoimaisuus täällä, on ottaa askel taakse (tai ehkä eteen)päin: palatkaamme arvostamaan sitä mitä meillä täällä lähellä on. Kulutetaan euromme täällä, jolloin ne palaavat myös verorahoina takaisin omalle seudullemme. Käyttämällä paikallisten tuottajien ja yrittäjien palveluita olemme osana pitämässä työpaikkoja täällä. Työpaikat tuovat lisää asukkaita, palveluita, ja mahdollisuuksia muillekin yrittää. Ei tarvitse enää murehtia tyhjistä liikehuoneistoista, sillä kysyntä tuo myös tarjontaa. Ei pidä automaattisesti ajatella ”ei täällä mitään kuitenkaan ole ajetaan kauemmas etsimään” ja katsotaan ensin mitä omalla kaupungillamme ja maakunnallamme on tarjota. Kun ostaa lähellä tuotettua, tietää myös mitä saa.
Elävässä kaupungissa on kaikkien hyvä asua ja elää vauvasta vaariin. Päiväkodit ja koulut ovat kunnossa, työpaikkoja on haluaville, sairaat saavat hoivaa, väsyneet apua. Kun ei yksin pärjää löytyy joku joka välittää, hoitaa, ohjaa ja auttaa. Palveluita ei saa ilmaiseksi, ne rahoitetaan veroilla. Mitä useampi maksaja on, sitä pienemmäksi jää jokaisen osuus ja sitä parempi on lopputulos. Vastuu on meillä itsellämme valita mihin verorahamme viemme.
Yksin emme kuitenkaan pärjää, vaan jonkun täytyy muistuttaa myös Arkadianmäellä, että kehä III ulkopuolellakin on elämää. Jonkun pitää muistuttaa alueemme erityisyydestä: suuren sataman, rajan ja yleensäkin Venäjän läheisyyden tuomista mahdollisuuksista maallemme, uusiutuvan energian teknologian osaamisestamme, luonnontilaisten soidemme säilytyksen tärkeydestä, Itämeren kansallispuiston kauneudesta ja historiallisista kohteista.
Uusiutuvaan energiaan keskittyvä teollisuus voi olla alueemme pelastus. Ilmaston muutos tuo työpaikkoja metalliteollisuudelle, konepajoille, logistiikkaan, .. Alueemme kärsi suuresti taantuman tuomasta muutoksesta menettäen työpaikkoja niin satamassa kuin metsäteollisuudessakin. Tässä voi olla pelastuksemme, sillä uskon vahvasti, että uusiutuva energia on tulevaisuuden Nokia, ja sen tuoma teollisuus voi nostaa Haminan uudeksi Saloksi työpaikkapaikkakuntana.
Monta asiaa on tosi päätettävä valtakunnallisesti: kuinka rahat jaetaan alueiden kehittämiseen, miten huolehditaan perustoimeentulosta niiden kohdalla joilla ei ole työtä, miten pidetään maamme tasa-arvoisena kaikille iästä, syntyperästä, sukupuolesta, perhesuhteista tai tuloista huolimatta. Näissäkin päätöksissä on hyvä tulla vahvana myös maakuntien ääni: kaikilla ei ole raitiovaunupysäkkiä oven edessä, kivijalkakauppojen valikoimia naapurustossa, koulujen ja päiväkotien erikoistarjontaa lapsille. Osa suomalaista asuu taajamissa, maaseudulla ja pienissä kaupungeissa – yli 300 000 vaalipiirimme alueella. Helsinki-keskeisyydestä päätöksenteossa on päästävä.
Meillä ei ole yhtään haminalaista edustajaa eduskunnassa tällä hetkellä – ehkä näissä vaalissa tulee muutos: te päätätte, kuka päättää. Jos te haluatte Haminan äänen kuuluvan päätöksen teossa myös valtakunnan huipulla, äänestäkää omianne.