Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut ja muut läsnäolijat,
Viime syksynä Haminan päättäjät saivat viestin Virolahdelta. He halusivat vuosien jälkeen aloittaa taas selvityksen mahdollisesta kuntaliitoksesta. Ilahduin. Omat juuret ovat syvällä Virolahden maassa ja harmistuin jo viimeksi kun kuntaliitos kariutui.
Uskon, että yhdessä olemme enemmän, ja laajan kuntaliitosselvityksen myötä tehdystä raportista selviää että näin myös on.
Toivon, että meidän tiemme on yhteinen ensi vuodesta eteenpäin.
Virolahti jää elämään eikä virolahtelaisten identiteetti häviä mihinkään vaikka hallinnollinen kunta onkin yhteinen.
Lapin yliopistossa tehtiin gradu seitsemän vuotta sitten siitä miten kuntaidentiteetti muodostuu.
Siinä todettiin kuntaidentiteetin olevan jatkuvasti muuttuva, mutta silti tunteiden olevan se merkitysellisin asia sen muodostumisessa.
Teemat jotka nousivat olivat yhteisöllisyys ja mentaliteetti, symbolit, murre ja puhetapa sekä luonto.
Virolahti on aina näyttäytynyt minulle tiiviinä yhteisönä, jonka talkoohenki vie voiton jopa omastamme. Yhdessä meidän tulee lisäksi rauhassa rakentaa oma yhteisömme. Se ei romuta aiempaa yhteisöämme, vaan luo yhden uuden.
Symboli onkin se rankka paikka. Vaakuna. Ymmärrän, mutta eihän se katoa, vaan säilyy silti näkyvillä kuten Vehkalahden vaakunakin näkyy mm. Vehkalahti-talon seinässä. Tehdään symboleista omia ja yhteisiä.
Murre ja puhetapa on ja pysyy. Kuinka monta murretta on jo nykyisenkin kunnan alueellamme? Kaupungin pohjoispuolella puhutaan ihan eri tavalla kuin eteläisellä alueella. Tässä salissakin kuulemme tänään värikästä kieltämme ja eri murteita. On rikastuttavaa saada sitä lisää. Murteet saisivat kuulua arjessamme muutenkin enemmän.
Luonto ei katoa. Yhdessä saamme pidemmän yhteisen rantaviivan, ja uusia mahdollisuuksia nousee luonnon arvostavaan hyödyntämiseen raportistakin.
Yhdessä leveämmillä hartioilla voimme suojella paremmin tärkeitä kohteitamme, yhdistää lupavaliokuntaa enemmän resursseja hankehankuihin ja rahoitusmahdollisuuksiin kehittämisen avuksi, löytää Helmikohteita, luontomatkailun ihmeitä ja tutustua ainutlaatuisiin paikkoihin.
Yhdistymisen jälkeen voisivat valtuustot käydäkin ryhmäytymässä ja tutustumassa luonnossa: Portimonpoluilla, Tammiossa, Himanvuorella ja Soikonvuoren luolassa.
Seurakunnat yhdistyivät yhdeksi 13 vuotta sitten. Se meni yllättävän hyvin ja tapa yhdistää identiteetti ja tavat on löytynyt.
Koen, että jokaisen ääni kuuluu ja samalla ollaan löydetty keinoja poistaa turhia päällekkäisyyksiä ja löytää yhteinen tapa toimia leikaten turhasta.
Tämä hyvä kokemus muutoksesta saa minut edelleen toivomaan, että tämän päivän jälkeen me lähdemme yhteiselle tielle, jossa saadaan palvelut säilytettyä yli lakisääteisten ja kehitettyä toimintaa löytäen molempien parhaat jutut.
Virolahti – tyä pyysitte selvittämään yhteistä tulevaisuutta. Uson, että myö kohta vastataan että kyl myö tahotaan. Meil on niin paljo hyvää yhes ett sil myö selvitää näist vaikeistkii ajoist. Elkää työ pelätkö meit, ei myökää teit.
Vihreiden valtuustoryhmän puolesta totean, että kyllä, me olemme pohjaesityksen kannalla ja toivomme uutta yhteistä kuntaa.