Nuorison pahoinvointi ja rikollisuus on otsikoissa ja nyt etsitään keinoja laastaroida tilanne pikaisesti kuntoon. Hätäisien korjausliikkeiden lisäksi tulisi muistaa keskittyä myös siihen, mitä voidaan tehdä jatkossa toisin vaikka hallituksen leikkaukset luovat säästöpaineita.
Tutkijat ovat löytäneet selkeät tavat ennaltaehkäistä. Toinen tärkeimmistä on tuki neuvoloissa vanhemmuudelle. Palveluverkkoa tarkastellessa helposti saavutettavat perhekeskukset ovatkin kullanarvoisia. Ammattimaisesta henkilöstöstä tulee myös pitää kiinni, sillä pitkäaikainen ja luottamuksellinen suhde vanhemman ja työntekijän välillä kantaa pitkälle, ja auttaa reagoimaan nopeammin.
Lisäksi laadukas varhaiskasvatus, jossa tutut ammattilaiset toimivat kasvatuksessa vanhempien tukena ovat arvokkaita. Koko koulupolun läpi positiivinen pedagogiikka ja onnistumisen kokemukset luovat tärkeän pohjan elämälle. Samalla on hyvä oppia käsittelemään myös pettymyksiä turvallisessa ympäristössä jo pienestä pitäen, sekä oppia toimimaan yhteisten sääntöjen mukaan. Tässä moniammatillinen joukko opettaja, opinto-ohjaaja, kuraattori, terveydenhoitaja, ja koulunkäynninohjaaja yhdessä kulkevat ammattilaisina lapsen ja perheen rinnalla. Näistä osaajista on pulaa, ja kilpailussa pärjätään työoloihin panostamalla, työhyvinvoinnin varmistamisella, koulutusmahdollisuuksilla ja riittävällä resurssoinnilla.
Erityisopetus on nostettu neuvolan lisäksi toiseksi tärkeimmistä tavoista ennaltaehkäistä rikollisuutta ja syrjäytymistä. Lukivaikeuden varhainen havaitseminen auttaa löytämään niitä edellämainittuja onnistumisen kokemuksia ja jos ei näitä huomata, voi turhautuminen purkautua eri tavoin, tunnilla häiriköintinä tai poissaoloina. Pätevistä erityisopettajista on myös pulaa, eikä uhka aikuiskoulutusrahan leikkauksesta tule kasvattamaan halukkuutta lisäopintoihin ellei rahapaineessa pyörivät kunnat lähde sitä tukemaan.
Budjetteja tehdään ja etsitään kohtia säästää. Toivottavasti on malttia olla säästämättä tulevaisuudesta