Millainen on Vihreä kunta? Vihreät puoluehallituksessa 2.2.2007 määritteli, että: Vihreä kunta suosii luomua, lähiruokaa, ekosähköä ja reilua kauppaa. Näistä ei taida totautua oikein yksikään tällä hetkellä Haminassa. Eikö vihreys ja ekologisuus olisi arvo joka tuottaa? Vihreä puhdas kuva kaupungista/kunnasta houkuttaa lisää veronmaksajia! Toki teollisuus, satama ja itäliikenne tuo työpaikkoja, ei sitä pidä väheksyä. Se on tärkeä osa kaupunkimme taloudellista selviämistä ja kehitystä. Mutta jos samalla saisimme myös vihreämmän ja ekologisemman mielikuvan kaupungistamme ihmisten mieleen, voisi se olla houkuttelevampi.
Mikään kilpailulaki ei estä kuntaa asettamasta hankinnoilleen kriteereitä, joissa edellytetään tiettyjen sertifikaattien ja erityisvaatimusten täyttämistä, kunhan kaikilla palveluntarjoajilla periaatteessa on mahdollisuus kriteerit täyttää. Kun haluamme edistää reilua kauppaa, ryhdymme sen asiakkaiksi. Näin kunnan kannattaa toimia.Mm. Kotka on jo julistautunut Reilun Kaupan kaupungiksi. Se ei vaadi suuria, mutta esimerkillään kunta myös kannustaa kuntalaisia valitsemaan oikein. Luomu- ja lähiruuan sekä reilun kaupan tuotteiden menekin kannalta suurkeittiöt ovat avainasemassa. Suomessa kuntien suurkeittiöt ostavat joka vuosi elintarvikkeita 270 miljoonalla eurolla. Jos ateriapalvelut tuotetaan omana tuotantona, on varsin vaivatonta toteuttaa hankinnat siten, että suositaan eettisesti kestävämpää tuotantoa. Paikallisten tuottajien suosiminen on taloudellisesti kestävää kehitystä, jolla samalla taataantulevaisuuden työpaikkoja. Meillä Haminassa on vielä maanviljelijöitä, joita parhaiten tuetaan ostamalla heidän tuotteitaan! Samalla tiedetään missä ruokamme kasvaa jota kouluissa, päiväkodeissa, ja vanhustentaloissa tarjotaan.
Aina ei kunta itse pääse asioihin vaikuttamaan. ruokapalvelutkin menevät yhä suurimmalta osin jo alihankinnan kautta. Kuitenkin myös itse palvelun kilpailutuksen yhteydessä voidaan pitää huolen siitä, että palveluntarjoaja sitoutuu kunnan reilua kauppaa, lähiruokaa, luomua tai ekosähköä edistäviin tavoitteisiin. Ekosähköä tarjoaa jo paikallinen sähköyhtiömmekin. Näillä vihreillä valinnoilla tuemme lopulta vaan omaa kaupunkiamme kun samalla tuemme paikallisia yrittäjiä. Siten työpaikat säilyvät täällä.