Kun maksajat vähenee niin osuudet kasvaa.. Huoltosuhde, eli se kuinka moni maksaa ja kuinka moni tarvitsee, se kasvaa koko ajan. Jatkuvasti pienenpi joukko työikäisiä elättää vanhukset ja lapset. Lisäksi, Mitä vähemmän meillä on työpaikkoja, sitä pienemmälsi tuo joukko kutistuu.
Tämän kysymyksen ympärillä pyöritään vaalikoneissa ja vaalipaneeleissa. Mitä tekisit? Ottaisitko rahat lapsilta vai vanhuksilta? Mikä kysymys! Ne ovat niin lakisääteisiä kuin moraalisiakin velvoitteita, että työssäkäyvät huolehtivat niin jo osansa tehneistä kuin tulevista työntekijöistäkin. Eikö vaihtoehtoja ole?
Lisälaina on Haminan strategiassa pistetty pannaan, näillä rahoilla on pärjättävä mitä saadaan. Pyhällä hengelläköön ei palveluita synny, eikä kukaan varmasti halua niitä leikata (tai tehostaa, niinkuin se kiertoteitse sanotaan). Ainut rahoituskanava on palvelumaksut. Kuinka ahdistavaa onkaan siis lukea uutisia siitä miten palvelumaksut voivat estää jonkun hoitoon pääsyn – olisimmeko muuttumassa luokkaerojenyhteiskunnaksi, joissa vain rikkaat saavat hoitoa ja rahattomat kärsivät hiljaa poissa silmistä?
Vanha sanonta kertoo kuinka köyhä antaa vähästään.. Progressiivisuus eli tuloihinsuhteutettu laskutus on käytössä jo monessa, niin lasten päivähoidossa, kunnallisverotuksessa, sakoissa.. Monessa arkielämön vaiheessa. Miksei myös terveydenhuollon maksut voisi porrastaa niin että jokainen saa tarvitsemansa hoidon tuloista riippumatta. Maksukyvyttömien ei tarvitse ruuhkauttaa jo kiireistä sosiaalitointa kun kaikki käy samalla luukulla.
Tiukkoina aikoina tarvitaan tiukkoja ratkaisuja – mutta laadukkaat peruspalvelut tulee säilyttää, vaikka talkoilla jos ei muuten!
