Hallitus on nostanut kovia säästötoimenpiteitä hallitusohjelmaansa. Siellä on ammatilliseen koulutukseen liittyen muutamia kohtia, joita toivon selvitettävän ennen isoja päätöksiä.
Aikuiskoulutustuen lakkauttaminen tulee vaikuttamaan todella moneen asiaan. Hallitus haluaa sen voimaan 2024, ja leikkaus vahvistaisi heidän mukaansa julkista taloutta 175 miljoonalla eurolla vuonna 2027. Onko tässä huomioitu seurauksien vaikutukset? Sen myötä aikuinen ei voisi vaihtaa ammattia ilman, että uusi työantaja lähtee tukemaan sitä oppisopimuksella (ottaen riskin tuntemattomasta). Nykyisellä tavalla koulutussopimuksen kautta voi tutustua työelämäjaksojen kautta yritykseen ja työntekijään ilman että yritys ottaa taloudellista riskiä. Toinen vaihtoehto alanvaihtoon koulutuksen kautta on, että henkilö opiskelee matalan opintotuen, opintolainan ja mahdollisen toimeentulotuen avulla, jolloin on iso riski että opinnot jäävät kesken. Kolmas vaihtoehto on toki irtisanoutua ja hakea osaaminen työvoimapoliittisten koulutusten kautta jos tulee niihin valituksi ja pienellä osalla vakuutusyhtiöiden tukemat uuden alan koulutukset.
Tästä seuraa kasvava osaajapula kun uuden alan oppiminen vaikeutuu ilman yritysten ottamaa riskiä. Myöskin kuntouttavasta toiminnasta työelämään siirtyminen vaikeutuu, kun tällä hetkellä ammatillinen koulutus on ollut hyvä väylä päästä henkilökohtaisten polkujen kautta työelämään.
Nykyinen ammatillinen koulutus on ollut myös paras polku kotoutua ja päästä kiinni suomalaiseen työelämään turvaten ammatillisen kielitaidon kehittyminen ja henkilökohtaisten suhteiden muodostuminen kodin ulkopuolelle kaikille perheenjäsenille.
Kun Ammatillisen koulutuksen rahoitusmalli uudistetaan, tulisi miettiä kokonaisuutta ja vaikutuksia kansantalouteen. Se ei ole vain säästöjä vaan se tulee olemaan lisääntyviä kuluja kuntoutukseen, kotoutumiseen, ja mahdollisesti painetta kuntien valtionosuuksien kun työvoimapalvelut siirtyvät heidän vastuulleen