Kaikkien kymenlaaksolaisren tavoitteena tulisi olla, että tulevaisuuden Kymenlaakson hyvinvointialue on työntekijöille maan paras työpaikka. Jotain sellaista mitä kehutaan tuttaville, johon pääsystä ylpeillään ja johon halutaan töihin kauempaakin.
Mahdollisuuksia siihen on, sillä KymSote on huomioitu valtakunnallisestikin rekrytoinnin onnistumisesta (esim. Haminassa on kaikki lääkärin vakanssit täytetty) ja henkilöstölle on nnettunmahdollisuuksia edetä urallaan ja kouluttautua.
Olemme eläneet poikkeusoloissa jo kaksi vuotta, jonka paineet näkyy erityisesti sosiaali- ja terveyspalveluiden työntekijöiden harteilla. Uutta hyvinvointialuetta rakentaessa tuleekin panostaa työhyvinvointiin ja jaksamiseen. Henkilöstön tukeminen ja keskijohdon esihenkilöosaamisen vahvistaminen kantaa pitkälle.
Paljon puhutaa myös palkkaus ja toki parantamalla palkkaus- ja palkitsemisjärjestelmiä voidaan lisätä työn houkuttelevuutta, mutta tulee huomioida ettei se ole kaikki kaikessa ja jo nyt julkisella sektorilla on esim. paremmat lomaedut kuin yksityisellä. Näistä ei tule luopua.
Työssä jaksamiseen voidaan panostaa turvallisilla ja terveillä toimitiloilla, työelämän joustoilla eri elämäntilanteissa, työnkierron mahdollistamisella ja tarpeellisella määrällä henkilökuntaa.
Maakunnan oma henkilömäärä ei tule loputtomiin mahdollistamaan rekrytointeja vaan katse tulee suunnata myös maakunnan rajojen ulkopuolelle väen houkuttelemiseksi. Tämä vaatii yhteistyötä kuntien kanssa, jotta upea maakuntamme houkuttaa myös jäämään ja perustamaan elämän alueellemme. Meillä on paljon sellaista mitä voisimme hyödyntää.
Hyvänä työnantajana uusi hyvinvointialue tulisi taata työntekijöille mahdollisuuden kehittää oman yksikön toimintaa ja omaa työtään sekä mahdollistetaa kehittämistä tukevia koulutuksia ja työnohjausta. Sillä saamme sitoutettua tänne osaajia, maakunnan väkimäärän nousuun sekä laadukkaat palvelut jatkossakin.