Yhden syrjäytyneen nuoren arvioidaan maksavan yhteiskunnalle noin 1,2 miljoonaa euroa elinikänsä aikana, jos hän ei koskaan pääse mukaan työelämään. Tämä summa koostuu menetetyistä verotuloista, sosiaalietuuksista, terveydenhuollon kuluista sekä rikollisuuden ja asunnottomuuden aiheuttamista menoista.
Suurimman laskun maksavat kunnat ja hyvinvointialueet. Kun nuori ei työllisty, menetetään verotuloja, ja samalla kasvaa tarve toimeentulotuelle, asumistuelle sekä kuntoutuspalveluille, joita rahoittavat sekä hyvinvointialueet että kuntien työllisyyspalvelut. Terveydenhuollon kustannukset osuvat suoraan hyvinvointialueille. Syrjäytyneillä on muita enemmän mielenterveys- ja päihdeongelmia, ja kun hoitoon ei hakeuduta ajoissa, vaivat pitkittyvät ja hoito kallistuu. Myös lastensuojelu tuo hyvinvointialueille merkittäviä kustannuksia, mutta oikea-aikaiset toimenpiteet voivat estää syrjäytymiskierteen ja tuoda pitkän aikavälin säästöjä. Jos nuori ajautuu rikollisuuteen tai asunnottomuuteen, kasvaa valtion maksama lasku poliisin, oikeuslaitoksen ja vankeinhoidon kautta, mutta myös kuntien sosiaalipalveluiden ja hätämajoituksen tarpeet lisääntyvät.
Ennaltaehkäisy on aina edullisempaa kuin ongelmien korjaaminen. Koulutus ja varhaiskasvatus ovat kuntien suurimpia investointeja, mutta niihin kohdistuu jatkuvia leikkauspaineita. Kun lapsi tai nuori kohdataan ajoissa, voidaan haasteisiin tarttua ja ohjata oikean tuen piiriin – tämä tuo säästöjä sekä kunnille että hyvinvointialueille. Toimiva moniammatillinen yhteistyö ja riittävästi resursoidut ammattilaiset ovat avainasemassa. Tämä vaatii kuitenkin rohkeutta panostaa ennaltaehkäisyyn, vaikka hallituksen leikkaukset vaikeuttavat kuntien taloutta. Silti, yhdenkin lapsen tai nuoren pelastaminen voi säästää yhteiskunnalta miljoona euroa – ja ennen kaikkea antaa hänelle mahdollisuuden hyvään elämään.
Onko meillä rohkeutta tehdä inhimillisiä ja vastuullisia päätöksiä?
Tulevaisuudessakin kunnissa pitää panostaa koulunkäynninohjaajiin, opettajiin, varhaiskasvatuksen ammattilaisiin ja ammattitaitoisiin erityisopettajiin, jotka tunnistavat oppimisen haasteet ja neuropsykologiset ominaisuudet varhain.
Hyvinvointialueilla pitää olla tarpeeksi resurssia lastensuojeluun, perhetyöhön ja ammattilaisiin neuvolassa tukenaan vanhempia. Tunnistamaan haasteet ja erityispiirteet, jotta monisukupolvinen syrjäytyminen saadaan poikki. Oppilashuoltoon tulee panostaa, jotta lapsi ja nuori saisi olla samojen tuttujen aikuisten kanssa mahdollisimman pitkään luoden luottamuksellisen suhteen.
Kaikissa julkisissa toimissa pitää panostaa työhyvinvointiin ja työnantajamielikuvaan, jotta ne parhaat ammattilaiset saadaan palkattua – ja pidettyä työssä.
Päättäjien tehtävänä on rohkeasti mahdollistaa tämä. Luottaa tulevaisuuteen.